Tänään pääsin nauttimaan kahden tyttäreni päiväkodin joulujuhlasta. Oi miten siellä olikaan laitettu piparia ja glökiä! Joululaulut soi ja kynttilät paloivat. Eskarit lauloivat noin 25 äänisenä petteripunakuonon, kukin säestäen omaan tahtiinsa, kuka milläkin kilkuttimella ja ravistimella. Esikouluikäiset neidit olivat mitä hurmaavimpia puuttuvine hampaineen, rikkinäisine sukkahousuineen ja herkkine käytöstapoineen. Yksi tunsi olevansa maailman kaunein pitäessään koko esityksen ajan kieltä ulkona. Toinen etsi turvaa sukkahousuista, työntämällä kätensä sinne minne sitä ei saa ainakaan ihmisten nähden laittaa. Kolmas huuteli iloisena äitiä. Kesken esiintymisen piti vähän vilkuttaa äitille ja isille sinne takariviin. Reippaimmait eskarilaiset komentelivat vallattomampia. Välillä kuului sähäkkä "SHH!"

Entäs sitten pienoiset pienoiset yksivuotiaat? He esittivät kolme talvista/jouluista laulua leikkien. Oikein yleisön eteen piti mennä. Yksi lapsi sinne jopa rohkeni. Muut lauloivat..muiden vanhemmat lauloivat ja leikittivät lapsiaan. "Rati riti ralla tuli talvi halla, kuuraparta tuiskutukka.." Todellakin.
On se kiva, että lapsemme saavat lumisen talven ja joulun. Edes lauluissaan.
Piparien leivonnassa oli tietysti parasta taikina. Raakana syötynä. Mitä sitä turhaan paistelemaan.

Herkkä kynttiläkulkue, enkelin johdattamana, sulatti varmasti kovimmankin sydämen. Siitäkin selvittiin kunnialla. Ei tainnut syttyä tuleen yhtään tukkaa, ei mekkoa, eikä tonttulakin saumaa. Onneksi en ole töissä päiväkodissa. Olisi nyt tympiä alkaa siivoamaan sitä steariinimäärää lattialta, jonka n.60 lapsen kynttilät tippasivat lattialle.