Yhtenä iltana istuin sohvan nurkassa ja katsoin jotain niin imelää rakkausdraamaa, että olin kuolla siihen imelyyden määrään. Viimeiseset kaksi minuttia leffasta pari hoki toisillensa rakkauttansa ja lässyn läätä.

Kummallinen ihminen. Yleensähän meillä menee asiat jakeluun kerrasta! Jos joku sanoo, että "makeet gledjut", niin johan me uskotaan ja muistetaan ja ymmäretään se. Mutta "minä rakastan sinua" tarvii hokea lähes jatkuvasti. Ei sitä uskota ja se unohdetaan. Sen kuulemista kaivataan ja sanomista jännitetään. Se halutaan kuulla, se halutaan sanoa.

Kenelle riittää rakkaan ihmisen kerran sanomana tämä lause? Sen jälkeen arki jatkuu normaalina ja se on sen kerran sanonut, ei sitä tartte enää hokea? Ai ei vai!?

Sanat on kuin jokin ihmeellinen mantra jota pitää hokea. Ei itsensä takia, vaan kuulijalle. Sen hokeminen tuo kuulijalle lohtua, rauhaa, itsetunnon kohotusta ja mielihyvää sekä tiedon siitä, että toinen rakastaa.

Se halutaan sanoa sanoin, kukkasin, lahjoin. Se halutaan kertoa kosketuksin, katsein, laulaen, tanssien. Se maalataan, se kirjoitetaan, se huudetaan, se kuiskataan, se itketään ja se huokaistaan.

Mikä muu lause sanotaan näin monin eri tavoin?

Minä Rakastan Sinua!

On olemassa kirjoja. Ja Kirjoja.

Kirjoja, joihin uppoutuu niin, että niistä ei pääse irti edes unissa. Joiden elämän viisaudet jää kummittelemaan päähän ja joiden takia tajunta takoo "sinun täytyy muistaa tämä vielä viikonkin päästä".

Ajatukset tuntuvat puurolta.

Ehkä koen vielä valaistuksen, kun saan ajatukseni jäsenneltyä. Liian tuoretta, on vaikea sisäistää.

Ote kirjasta:

"Pyytäisin kuitenkin yhtä palvelusta", viisas mies jatkoi ja ojensi pojalle lusikan johon hän kaatoi kaksi tippaa öljyä. `Kanna kierrellessäsi tätä lusikkaa mutta älä läikytä öljyä.` Poika lähti kulkemaan palatsin monia portaita ylös ja alas ja piti kokoajan katseensa tiukasti lusikassa. Kahden tunnin kuluttua hän palasi viisaan miehen luo.

`Näitkö ruokasalini persialaiset kuvakudokset?`viisas mies kysyi. `Näitkö puutarhan jonka luomiseen puutarhurimestarilta kului kymmenen vuotta? Huomasitko kirjastoni kauniit pergamentit?`

Poika tunnusti häpeissään, ettei ollut nähnyt mitään. Hän oli varonut, ettei läikyttäisi öljyä jonka viisas mies oli kaatanut lusikkaan.

`Palaa sitten tutustumaan maailmani ihmeisiin`, viisas kies sanoi. `Et voi luottaa ihmiseen ellet tunne hänen taloaan.`

Poika otti huojentuneena lusikan ja lähti kiertämään. Nyt hän tarkasteli kattojen ja seinien kaikkia taideteoksia. Hän näki puutarhat, ympäröivät vuoret, hennot kukat ja totesi, miten hienostuneesti kaikki esineet oli sijoitettu paikoilleen. Palattuaan viisaan miehen luo hän kertoi seikkkaperäisesti näkemästään.

`mutta missä ovat öljytipat joista pyysin sinua pitämään huolta?`viisas mies kysyi. Poika katsoi lusikkaan ja totesi, että hän oli läikyttänyt ne maahan.

`Voin antaa sinulle yhden ainoan neuvon`, viisaimmista viisain sanoi. `Onnen salaisuus on siinä, että katselee kaikkia maailman ihmeitä unohtamatta koskaan lusikassa olevaa kahta öljytippaa."

Muutaman päivän olen onnellisesti kulkenut todellisuuden ja epätodellisuuden rajamailla. Eilen annoin sairaudelleni vallan.

Kurkussa tuntuu kuin siellä olisi sellainen limakansi, joka pitäisi oksentaa pois.

Näitä hollannin tuliaisia.

Pahinta on se, että laulattas ihan hirveesti. Tekis mieli laulaa oikein sydämen pohjasta, sielu tyhjäksi.

Kokeilin.

Se oli kamalampaa kuin sirkkelöinti.

Oon ihan levoton. Kädet vapisee, hengittäminen on pinnallista, jalat on levottomat ja mihinkään ei meinaa jaksaa keskittyä. Jääkaappi on täynnä ruokaa, vatsa tyhjä. Mitään ei tee mieli.

24 tunnin päästä istun Finnairin koneessa. Pelkään kuollakseni.

Kohta kone alkaa rullata eteenpäin kentällä. Suljen silmät ja puristan käsinojia. Toivottavasti vierustoveri/t ei tarvitse niitä.

Painan pääni selkänojaan. Tarkistan vielä sadannen kerran, että turvavyö on varmasti kiinni.

Kertaan turvallisuusohjeet. Muistelen, missä laskuvarjo olikaan. Entä jos juuri minun varjoni puuttuu? Enhän edes osaa käyttää sitä? Onko siinä painorajoitus?

Säpsähdän jokaista kolahdusta, jokaista epäilyttävää ääntä..koneessa on joku vika.

Vierustoverini näyttää aivan AlQaida-mieheltä. Edessä oleva nainen laittoi epäilyttävän näköisen salkun hyllylle.

Tunnen lentokoneen kiihdytyksen. Ulina korvissa yltyy.

Jauhan Jenkkiä leuat kipiänä.

Kone nousee ilmaan. Ensimmäinen vatsakouristus.

Ei ole ketään, ketä pitää kädestä.

Kuuluu kolahdus, toinen. Renkaat menevät koneen sisään.

Korvat menevät lukkoon. Naksuttelen leukojani, jotta saisin ne auki.

Yritän näyttää mahdollisimman freesiltä. Kuin ei pelottaisi yhtään. Kuin tämä olisi rutiinia minulle.

En katso alas. En uskalla vielä. En vaikka maisemat ovatkin upeat.

Turvavyö valot sammuvat.

Huokaisen helpotuksesta. Kurkkaan varovasti ikkunasta.

Kaivan kirjani esiin ja laitan mp3:n korvilleni.

Seuraava pelko on vasta parin tunnin päästä. Laskeutuminen.

Täältä tullaan Hollanti!

Mua oksettaa.

Bussipysäkit, kaikki tienvarsimainosket ja radiolähetykset huutavat, kirkuvat, ulvovat Madonnaa.

Madonna, vanha nainen, joka on unohtanut itseltään jokaisesta musiikkivideossaan housut.

Keikistelee, hytkyy, vetkuttaa ja moshaa. Pakkelia pari Diorillista ja ripsaria meikkihyllyllinen.

Laulaa.

Kiljuu kuin rajasiirtäjä.

Kaunis.

Ruma kuin Venäläisen pommikoneen rahastaja.

Hän, HÄN tulee suomeen! Liput on loppuun myyty jo tänään. Mutta ei hätää! Nyt niitä voi ostaa jo huuto.netistä! Hinta alkaen "osta heti" meiningillä C-katsomoon 400e. Jätkäsaaren A-kentälle saa lipun kaivamalla kuvettaan 600 euron edestä.

Eikä rvalle kelpaa Suomen hotellitaso. Matkaa on jatkettava heti keikan jälkeen.

Silloin.

Silloin minä seison parvekkeellani. Katselen Seutulaan päin ja vilkutan.

Iloisesti.