Kummallinen ihminen. Yleensähän meillä menee asiat jakeluun kerrasta! Jos joku sanoo, että "makeet gledjut", niin johan me uskotaan ja muistetaan ja ymmäretään se. Mutta "minä rakastan sinua" tarvii hokea lähes jatkuvasti. Ei sitä uskota ja se unohdetaan. Sen kuulemista kaivataan ja sanomista jännitetään. Se halutaan kuulla, se halutaan sanoa.

Kenelle riittää rakkaan ihmisen kerran sanomana tämä lause? Sen jälkeen arki jatkuu normaalina ja se on sen kerran sanonut, ei sitä tartte enää hokea? Ai ei vai!?

Sanat on kuin jokin ihmeellinen mantra jota pitää hokea. Ei itsensä takia, vaan kuulijalle. Sen hokeminen tuo kuulijalle lohtua, rauhaa, itsetunnon kohotusta ja mielihyvää sekä tiedon siitä, että toinen rakastaa.

Se halutaan sanoa sanoin, kukkasin, lahjoin. Se halutaan kertoa kosketuksin, katsein, laulaen, tanssien. Se maalataan, se kirjoitetaan, se huudetaan, se kuiskataan, se itketään ja se huokaistaan.

Mikä muu lause sanotaan näin monin eri tavoin?

Minä Rakastan Sinua!

Kirjoja, joihin uppoutuu niin, että niistä ei pääse irti edes unissa. Joiden elämän viisaudet jää kummittelemaan päähän ja joiden takia tajunta takoo "sinun täytyy muistaa tämä vielä viikonkin päästä".

Ajatukset tuntuvat puurolta.

Ehkä koen vielä valaistuksen, kun saan ajatukseni jäsenneltyä. Liian tuoretta, on vaikea sisäistää.

Ote kirjasta:

"Pyytäisin kuitenkin yhtä palvelusta", viisas mies jatkoi ja ojensi pojalle lusikan johon hän kaatoi kaksi tippaa öljyä. `Kanna kierrellessäsi tätä lusikkaa mutta älä läikytä öljyä.` Poika lähti kulkemaan palatsin monia portaita ylös ja alas ja piti kokoajan katseensa tiukasti lusikassa. Kahden tunnin kuluttua hän palasi viisaan miehen luo.

`Näitkö ruokasalini persialaiset kuvakudokset?`viisas mies kysyi. `Näitkö puutarhan jonka luomiseen puutarhurimestarilta kului kymmenen vuotta? Huomasitko kirjastoni kauniit pergamentit?`

Poika tunnusti häpeissään, ettei ollut nähnyt mitään. Hän oli varonut, ettei läikyttäisi öljyä jonka viisas mies oli kaatanut lusikkaan.

`Palaa sitten tutustumaan maailmani ihmeisiin`, viisas kies sanoi. `Et voi luottaa ihmiseen ellet tunne hänen taloaan.`

Poika otti huojentuneena lusikan ja lähti kiertämään. Nyt hän tarkasteli kattojen ja seinien kaikkia taideteoksia. Hän näki puutarhat, ympäröivät vuoret, hennot kukat ja totesi, miten hienostuneesti kaikki esineet oli sijoitettu paikoilleen. Palattuaan viisaan miehen luo hän kertoi seikkkaperäisesti näkemästään.

`mutta missä ovat öljytipat joista pyysin sinua pitämään huolta?`viisas mies kysyi. Poika katsoi lusikkaan ja totesi, että hän oli läikyttänyt ne maahan.

`Voin antaa sinulle yhden ainoan neuvon`, viisaimmista viisain sanoi. `Onnen salaisuus on siinä, että katselee kaikkia maailman ihmeitä unohtamatta koskaan lusikassa olevaa kahta öljytippaa."

Kurkussa tuntuu kuin siellä olisi sellainen limakansi, joka pitäisi oksentaa pois.

Näitä hollannin tuliaisia.

Pahinta on se, että laulattas ihan hirveesti. Tekis mieli laulaa oikein sydämen pohjasta, sielu tyhjäksi.

Kokeilin.

Se oli kamalampaa kuin sirkkelöinti.

24 tunnin päästä istun Finnairin koneessa. Pelkään kuollakseni.

Kohta kone alkaa rullata eteenpäin kentällä. Suljen silmät ja puristan käsinojia. Toivottavasti vierustoveri/t ei tarvitse niitä.

Painan pääni selkänojaan. Tarkistan vielä sadannen kerran, että turvavyö on varmasti kiinni.

Kertaan turvallisuusohjeet. Muistelen, missä laskuvarjo olikaan. Entä jos juuri minun varjoni puuttuu? Enhän edes osaa käyttää sitä? Onko siinä painorajoitus?

Säpsähdän jokaista kolahdusta, jokaista epäilyttävää ääntä..koneessa on joku vika.

Vierustoverini näyttää aivan AlQaida-mieheltä. Edessä oleva nainen laittoi epäilyttävän näköisen salkun hyllylle.

Tunnen lentokoneen kiihdytyksen. Ulina korvissa yltyy.

Jauhan Jenkkiä leuat kipiänä.

Kone nousee ilmaan. Ensimmäinen vatsakouristus.

Ei ole ketään, ketä pitää kädestä.

Kuuluu kolahdus, toinen. Renkaat menevät koneen sisään.

Korvat menevät lukkoon. Naksuttelen leukojani, jotta saisin ne auki.

Yritän näyttää mahdollisimman freesiltä. Kuin ei pelottaisi yhtään. Kuin tämä olisi rutiinia minulle.

En katso alas. En uskalla vielä. En vaikka maisemat ovatkin upeat.

Turvavyö valot sammuvat.

Huokaisen helpotuksesta. Kurkkaan varovasti ikkunasta.

Kaivan kirjani esiin ja laitan mp3:n korvilleni.

Seuraava pelko on vasta parin tunnin päästä. Laskeutuminen.

Täältä tullaan Hollanti!

Bussipysäkit, kaikki tienvarsimainosket ja radiolähetykset huutavat, kirkuvat, ulvovat Madonnaa.

Madonna, vanha nainen, joka on unohtanut itseltään jokaisesta musiikkivideossaan housut.

Keikistelee, hytkyy, vetkuttaa ja moshaa. Pakkelia pari Diorillista ja ripsaria meikkihyllyllinen.

Laulaa.

Kiljuu kuin rajasiirtäjä.

Kaunis.

Ruma kuin Venäläisen pommikoneen rahastaja.

Hän, HÄN tulee suomeen! Liput on loppuun myyty jo tänään. Mutta ei hätää! Nyt niitä voi ostaa jo huuto.netistä! Hinta alkaen "osta heti" meiningillä C-katsomoon 400e. Jätkäsaaren A-kentälle saa lipun kaivamalla kuvettaan 600 euron edestä.

Eikä rvalle kelpaa Suomen hotellitaso. Matkaa on jatkettava heti keikan jälkeen.

Silloin.

Silloin minä seison parvekkeellani. Katselen Seutulaan päin ja vilkutan.

Iloisesti.

"Noku emmä niinku sillee tiiäksä totanoin niinku.." Sitä molotusta kuunnellessani kävi vain mielessäni, että jokohan tyttö ymmärtäisi sen verran sanakirjaa, notta menis jakeluun, ettei tuo sen vastaus tarkottanut yhtään mitään.

Vanhempi poikani jutteli ystäväni kanssa:

"Miks teillä ei oo yhtään poikaa?" Poika kysäisi.                                                                       "Siksi, kun sitä ei voi itse päättää, kumpi tulee." vastasi ystäväni.                                        "Niin. Pappi sen päättää." Totesi poikani ilmeisestikin hyvin tietäväisenä.

Jokohan olis munkin aika kertoa pojalle kaulimesta ja moottorisahasta? Ja viedä esikoinen puheterapiaan?

Onnea!

Juhlien aikana, tuli todistettua muutama tosiseikka:

-Ilmapallot eivät kestä edes 15kg painoa päällään

-Jäätelöveneet ei ole alle kolmevuotiaille hyvä korvike täytekakusta

-Juustonaksut hierottuna suklaisiin sormiin, saa aikaan järkyttävän sotkun

-2-vuotias ei tarvitse synttärilahjoja

Tässä ollaan suurperheen kesken sairasteltu kohta koko vuoden sairaudet taas kerralla. Noh..ainakin kuumetauti. Viikonpäivät on ollu aina joku neljästä lapsesta kuumeessa. Nyt on kaks nuorimmaista ja olipa se toisiksi nuorin huudellu ykääkin posliiniin tuolla pohojanmaalla. Perheen miesvoimat kun ovat olleet mummoloimassa.

Sais jo siis riittää! Kiitos! En halua ennää mittään sairauksia. Kaikkein vähiten sitä oksennustautia.

Eilen piti olla jo koko perhe terveenä. Niin luulin ja niinpä pakkasin kotona olevat kaks lasta autoon ja hurautin kera ystävän ja hänen jälkeläistensä tuohon hoploppiin. Siellä remuttiin kaksituntinen oikein hikipäissään. Siis lapset riehu. Mulle tuli kuuma jo kahavia juodessa ja kuopuksen perässä hillumisessa. Aamulla sitten päästiinkin mittailemaan kuopuksen kuumetta. Huraa huraa huraa!

Se hyväpuoli tässä sairastelussa on, että lapset on rauhallisia.. Aina kun pittää kaikesta jottain positiivistakin löytää.